Eeppinen feministibattle: Disneyn Urhea vs. Disneyn Frozen

Frozen-elokuvaa on sanottu Disneyn feministisimmäksi elokuvaksi. Rohkenen olla eri mieltä. Minusta se on Brave – Urhea. Asia kaipaa siis selvitystä. Mittaan elokuvia toisiaan vasten perusfeministisillä kysymyksillä, ja pisteytän elokuvat sillä, kumpi hoitaa kysymyksen paremmin. Let the battle begin. Paras feministi voittakoon. (Sisältää spoilereita.)

1. Päähenkilön itsenäisyys

Urhean prinsessa Merida on nuori skottiprinsessa, joka haluaisi kovasti viettää aikaansa metsästämässä, ratsastamassa, jousiampumassa ja metsässä seikkaillessa. Valitettavasti hänen äitinsä on eri mieltä: hän haluaa Meridan menevän perinteiden mukaan naimisiin. Meridan isä kannustaa tyttöä, vaikka jää epäselväksi onko tähän syynä siksi että isän mielestä se on jotenkin söpöä tai huvittavaa, vai onko tuki aitoa. Joka tapauksessa Merida osoittaa itsenäisyyttä julistamalla itse itsensä kilpailuun, jossa kilpaillaan hänen kädestään.

Frozenin tapauksessa meillä on kaksi pääosaa, sisaruspari Elsa ja Anna. Joskus ammoin Frozenin tarina perustui Lumikuningattareen, mutta käsikirjoitus vei lopulta tähän ratkaisuun (epäilen itse syyksi Wicked-musikaalin menestystä). Elsa ja Anna jäävät orvoiksi nuorella iällä ja viettävät suurimman osan lapsuuttaan erillään, koska Elsa pelkää taikavoimiensa kontrollin pettämistä. Kumpikin kasvaa yksinäisenä, eikä tee asialle mitään ennen Elsan kruunajaisia. Anna on romanttinen, eskapistinen hupsu, Elsa on pelokas, jopa neuroottinen maaginen olento, joka saa ainoan voimautushetkensä eeppisen Let it go-biisin aikana. Anna osoittaa itsenäisyyttä lähtemällä sisarensa perään.

Vaikka kaikki pääosanaiset esittävät itsenäisyyttä, Annalle itsenäisyyspiste ei ainakaan mene, sillä hän nojaa miesten apuun turhan usein. Elsa taas oivaltaa tärkeän opetuksensa vasta elokuvan lopulla. Siksi itsenäisyyspiste menee Meridalle. Urhea: 1, Frozen: 0.

2. Mieshahmot

Sukupuolen reilu esitys ei tarkoita sitä, että perinteistä vastakkaista sukupuolta saa sorsia. Jos naisista viimein saadaan kiinnostavia hahmoja, ei mieskarikatyyrit taustalla auta asiaa yhtään.

Urheassa on paljon miehiä, mutta 99% heistä ovat karkeita skottikarikatyyrejä. He toimivat koomisina hahmoina, jotka tappelevat, säntäilevät päättömästi sinne tänne ja muuten vain rellestävät pitkin elokuvaa. Ainoa hiemankin syvempi mieshahmo on Meridan isä, joka on tämän karikatyyrin lisäksi sekä rohkea että herkkä, varsinkin kun hän puhuu vaimonsa kanssa.

Frozenissa on useita mieshahmoja, tärkeimpinä varmaankin prinssi Hans ja Kristoff. Ensimmäinen heistä aloittaa Disney-prinssinä ja lopettaa Disney-pahiksena, mikä muistini mukaan on ensimmäinen kerta, kun Disney-filmissä tämä takinkääntö nähdään. Kristoff on taas perushyvä jätkä, joka on hieman yksinkertainen, mutta on hyväntahtoinen ja huolehtiva Annaa kohtaan.

Pakko myöntää, että näillä arvoilla Frozen vie voiton mieshahmoissa, heistä paljastuu mielenkiintoisempia piirteitä kuin Urheassa. Urhea: 1, Frozen: 1.

3. Naiset vs. miehet

Kumpikin elokuva läpäisee testin, jossa katsotaan, onko elokuvassa yhtäkään kohtausta jossa kaksi naista keskustelee muusta kuin miehestä. Kuitenkin perustavanlaatuinen traditio, jossa mies ja nainen päätyvät yhteen, on monen Disney-elokuvan perusloppuratkaisu. Teen asian lyhyeksi.

Urhea: ei avioliittoa, Merida saa jatkaa elämäänsä kuten haluaa. Keskiössä on suhde äidin kanssa, ei suhde miehen kanssa. He viettävät aikaa yhdessä ja oppivat ymmärtämään toisiaan.

Frozen: nähtävästi avioliitto. Anna ja Kristoff päätyvät yhteen, Elsa jatkaa kuningattarena ja naimattomana. Elokuvan on tarkoitus keskittyä sisarusten suhteeseen, mutta koska puolet elokuvasta keskittyy lähinnä Annan etsimiseen ja Elsan jääkuningattaruuteen eivätkä sisarukset siis pääse kunnolla keskustelemaan asiasta kuin alussa ja lopussa, keskiöön jää pakostakin Annan ja Kristoffin suhde, joka kehittyy ystävyydestä rakkaudeksi.

Urhea: 2, Frozen: 1. Vaikka tämä voitto menee Urhealle täysin käsikirjoituksen ansioiden takia.

4. Nationaalisuus

Urhea sijoittuu Skotlantiin, Frozen löyhästi Norjaa muistuttavaan kansakuntaan. Molemmat kansallisuudet kuuluvat elokuvan musiikissa. Skottiperinteet ja -tarut ovat Urhean keskiössä, Frozenin norjalaisuus on hieman stereotyyppisempaa. Muppettien Ruotsalaista kokkia muistuttava kauppamyyjä on ärsyttävä tiettyyn pisteeseen asti, ja se tietty piste tulee vastaan saunakohtauksessa: ei ole selvää, onko saunassa myyjän vaimo vai mieskumppani. Kummatkin hahmot löytyvät saunasta. Lieneekö tämä tarkoituksellinen mutta silti turvallinen viittaus jo GLBT-arvoihin Disney-maailmassa? Tätä ollaan odotettu. Mutta, koska myös vaimoehdokas löytyy saunasta, emme tiedä asiaa tarkasti.

Tämä arvo on siis tasapeli, molemmat elokuvat syyllistyvät karikatyyreihin mutta tekevät myös oikeutta kotipaikkakunnalleen. Urhea: 3, Frozen: 2.

5. Naisten asema, valta ja taikavoimat

Molemmissa elokuvissa on pääosissa prinsessat. Elsa ylenee oman tarinansa alussa kuningattareksi, ja hienoa kyllä, hänen valtaansa ei kyseenalaisteta. Valitettavaa kyllä hänellä on myös taikavoimia, joita hän ei pysty hallitsemaan, ja kasvaa siksi varovaiseksi ja pelokkaaksi. Vaikka hän myöhemmin hyväksyy itsensä, eikä hänen taikavoimansa ole hänen valtansa pääsyynä (verraten esim. Game of Thronesin Daenarykseen), ajatus siitä että naisen pitää olla jotenkin ”ylimaallinen” että hän saisi valtaa kummittelee yhä taustalla. Annalla näyttää myös olevan vähän valtaa sisareensa verrattuna; kun Elsa on karannut, Anna saa oman valtansa lähinnä siksi, että hänellä on Hans apunaan.

Merida käyttää myös taikaa, mutta se ei ole hänen omaansa, vaan ostettu taika. Hän muuttaa äitinsä vahingossa karhuksi, ja alkaa selvittää, kuinka hän pystyisi korjaamaan asian ennen kuin muutos on pysyvä. Hän löytää ratkaisun itse, ei taikavoimin. Hän saa apua myös virvatulilta usein, ja jää epäselväksi, miksi. Joka tapauksessa, tämä viitteellinen apu nojautuu aina Meridan omaan ajattelukykyyn. Toki Meridalla ei ole paljoa valtaa prinsessana, jonka molemmat vanhemmat ovat elossa, mutta silti hän löytää tilaa kapinoida muka-päätettyä kohtaloaan vastaan.

Merida kuljettaa juonta eteenpäin kahden edestä verrattuna Annaan ja Elsaan. Urhea: 4, Frozen: 2.

6. Ulkonäköasiat

Merida on alusta asti tehty esikuvaksi tytöille, jotka eivät halua olla mediapupuja. Hän ei ole langanlaiha, hänen tukkansa on aina sekaisin, hän inhoaa pynttäytymistä, hänellä on pisamia jne. Merida teki sen, mitä Mulan aikoinaan yritti. Hän poikkeaa klassisesta Disney-prinsessamuotista radikaalisti.

Elsa ja Anna ovat klassisesti kauniita Disney-prinsessoja, jotka pitävät huolta ulkonäöstään. Mutta koska ulkonäkö ei tee feministiä, vaan se, että näyttää miltä haluaa, pisteet jäävät tältä osiolta jakamatta. (Vaikka Frozenin tekijöille huomauttaisin, että Meridakin on kaunis vaikkakin on erilainen prinsessa.)

Täten julistan Urhean kaikkien aikojen feministisimmäksi Disney-elokuvaksi. Tämän kanssa saa olla eri mieltä, mutta väittelyyn kannattaa varautua.

Disneyn Frozen ja pahisten uudelleenkirjoitus

Katselin läpi Disneyn Frozen-elokuvan. Sattuneesta syystä katsoin sen englanninkielisenä alkuperäisversiona. Suomenkielinen saa odottaa jos/kun jaksan sen katsoa. Yleensä nautin suomidubbauksista ja niistä pienistä kielivitseistä mitä sinne on piiloteltu (Karhuveljeni Kodan turkulaiset hirvet), mutta tämän elokuvan halusin katsoa ensimmäistä kertaa nimenomaan alkuperäisillä äänillään. Syy:

1. Idina Menzel

Menzel on tunnettu mm. Wicked-musikaalin pääroolista sekä Glee-sarjan sivuroolista. Naisen ääni on huikea, olen kuunnellut ja ihaillut hänen laulutekniikkaansa pitkän aikaa. Satuin kulkemaan Lontoon Disney-kaupassa, missä Menzelin laulua huudatettiin täysillä, ja tunnistin laulajan heti. Siitä se lähti, elokuva oli nähtävä.

Frozenin juoni perustuu Lumikuningatar-satuun, H. C. Andersenin klassikkoon. Sana ”perustuu” paljastui kuitenkin löysimmäksi mahdollisimmaksi, sillä tarina on kirjoitettu kokonaan uudestaan. Lumikuningatar Elsa (Menzel) syntyy outojen jäätaikavoimien kanssa (outo X-men-viittaus?) ja yrittää piilottaa ne, kun vahingossa satuttaa sisartaan leikin huumassa. Viimein kruunajaispäivänään hän stressaantuu niin, että paljastaa koko kansalle voimansa, ja karkaa häveten läheiselle hyiselle vuorelle, jossa päättää elää yksinään voimiensa kanssa.

Tässä kohtaahan areenalle pitäisi astua Kerttu ja Kai, Andersenin lapsipääosat. Heidät on kuitenkin poistettu juonesta kokonaan, omituinen päätös jos mikä. Sen sijaan keskitymme Elsan siskoon Annaan, joka ei alussa ymmärrä, miksi sisko käyttäytyy niin jäisesti (ehe ehe) häntä kohtaan. Hän on vähän höpsö ja elohopeamainen hahmo, joka pihkaantuu heti alussa komeaan prinssiin ja menee tämän kanssa kihloihin. Todellinen prinssi kuitenkin odottaa aivan muualla. Annan rooli kuulemma perustuu Kertun rooliin, minä en yhteyttä suoraan sanoen nähnyt.

Okei, olen tässä kohtaa vähän puolueellinen, mutta minusta paras Lumikuningatar-filmatisointi on ehdottomasti suomalainen vuoden 1986 Lumikuningatar, joka on tosissaan pelottava tarina. En ymmärrä, miksei lapsia saa enää nykyään pelottaa. Pelkäämään oppiminen ja sen yli pääseminen on yksi tärkeimpiä oppitunteja elämässä. Frozen ei pelota yhtään.

2. Satujen uudelleenkirjoituksesta: Wicked-musikaali

Ei ole sattumaa (vai väittääkö joku?) että Idina Menzel valittiin Elsan rooliin. Frozen nimittäin yrittää tehdä samaa, mitä supersuosittu kirja ja siihen perustuva samanniminen musikaali Wicked teki Wizard of Oz-elokuvalle. Wickedissä Menzelin rooli, Elphaba, on Lännen ilkeä noita, mutta hänen tarinansa kirjoitetaan uusiksi jopa niin, että alkuperäinen Oz säilyy ehjänä, mutta musikaali tuo siihen vain uutta informaatiota.

Tässä Frozen epäonnistuu täysin. Totta, se yrittää kirjoittaa uudelleen Lumikuningattaren henkilöhahmoa nimenomaan sosiaalisen syrjinnän ja väärinymmärrysten kautta, juuri niin kuin Elphaban roolin, mutta lopputulos jää paljon ohuemmaksi. Alkuperäisen juonen poisjättämisen lisäksi Elsa ei oikeastaan koskaan pääse alkuperäisestä neuroottisesta tilastaan, ja jää muutenkin yksinäiseksi hahmoksi, jonka ympärillä tapahtuu paljon mutta hän itse ei koe kuin ohuenlaisen paljastuksen (taikavoimat pysyvät aisoissa jos hän kanavoi ne rakkauden kautta).

Wicked-viittaukset eivät jää tähän. Elsa saa myös oman triumfilaulunsa, Let It Go, joka on visuaalisesti(kin) hieno.

Tässä Elsa antaa itselleen luvan elää omana itsenään, hyväksyä erikoisuutensa ja löytää oman persoonansa sitä kautta. Hänestä tulee Lumikuningatar. Musikaalisesti vahvat pianot ja jousisäestys ovat tyypillisiä ratkaisuja tällaiselle anthemilaululle, mieleen tulee melkein Katy Perryn Firework. Tässä kohtauksessa Elsa on (valitettavasti) mielenkiintoisimmillaan. Varsinkin pieni tokaisu ”the cold never bothered me anyway” paljastaa Elsan leikkisän, itsevarman puolen.

Sinänsä Let It Go on samassa funktiossa kuin Wicked-musikaalin Defying Gravity:

Elphaba on juuri saanut selville, että Oz-maan velho onkin huijari, ja hän päättää taistella tätä vastaan. Laulu kertoo itsevarmuudesta, turhien sääntöjen kyseenalaistamisesta, sekä ennen kaikkea itsensä hyväksymisestä. Elphaba tekee enää vain mitä haluaa, ei sitä, mitä odotetaan. Eli aivan samaa, mitä Elsa Let It Go-kappaleessa haluaa sanoa. Musikaalisesti lauluilla on ehkä vähän yhteistä, mutta ne käyttävät samoja efektejä, mm. suuret belt-nuotit, joita laulaja laulaa korkealta ja kovaa, sekä positiivinen duuripainotteinen soinnutus.

Jäin miettimään myös Elsan ja Annan suhdetta verrattuna Wickediin. Kummassakin teoksessa kahden naisen suhde on se tärkein suhde koko juonessa. Frozen vesittää tämän suhteen sisaruussuhteeksi, Wicked pitää Elphaban ja hyvän noidan Glindan suhteen vähintäänkin lesboeroottisena, mikä tekee siitä heti paljon mielenkiintoisemman. Jälkimmäinen syvä ystävyys, ihan ilman lesboerotiikkaakin, jää paljon vakuuttavammaksi kuin Elsan ja Annan vähintäänkin ongelmallinen sisaruussuhde. Mutta plussaa Disneylle siitä, että romanttiset juonet jäävät sivujuoniksi. Tätä on odotettu monta kymmentä vuotta. Toinen iso plussa Elsan ja Annan hienosta duetosta, naisduettoja on Disneyllä vain harvakseen.

3. Pohjoisuus

Frozenin pohjoisuus on rakennettu norjalaisuudeksi, mikä ehkä teki siitä osittain tunnistamatonta omiin silmiini. Juoneen on sisällytetty mm. peikkoja ja muuta norjalaista mytologiaa, sekä yksi Muppettien Swedish Chef-tyyppinen koominen sivuhahmo, mutta muuten luminen maailma vuonoineen esittää vain sivuosaa. Tulee mieleen Disneyn muut ”etnommat” elokuvat, esim. Mulan, Prinsessa ja sammakko, tai vaikkapa ihan Pocahontas. Etnisyys säilytetään lähinnä musiikin ja maisemien kautta, mutta itse juonessa niitä ei sen enempää näy. Frozenin kohdalla tämä on käännetty päälaelleen. Vaikka musiikissa väitetään olevan norjalais-pohjolaisiin joikuihin perustuvia melodioita, minä en niitä kuullut tai ainakaan osannut kuulla. Pohjoinen etnisyys pestiin siis abstraktiksi jäämaailmaksi jossa käytetään jänniä villapaitoja ja puhutaan poroille. Muuten äänimaailma sekä henkilöt kertovat amerikkalaisuudesta, eivät skandinaavisuudesta.

Toki voidaan argumentoida, että amerikkalaisuus on yhä enemmän ja enemmän läsnä pohjoismaisuudessakin. En kiistä tätä, syön mäkkäreitä kerran vuodessa ja katson mielelläni jenkkisarjoja. Mutta kun kerrankin, viimeinkin, Disney päättää tehdä pohjoismaisen elokuvan, olisin toivonut sen olevan jotenkin mielenkiintoisempi kuin pelkkä sisarustarina joista toinen on noita ja toinen on höpsö. Entä kylmyys, entä pimeä? Entä kaamos? Entä se riemu joka näkyy auringonsäteissä kaamoksen jälkeen? Revontulet? Kuuma kaakao nuotiolla keskellä sydäntalvea? Kerta kaikkiaan pohjolaisuus jää elokuvassa hyvin ohueksi viittaukseksi, amerikkalaisten mielikuviksi.

4. Urhea

Tämänhetkinen lempielokuvani Disneyltä on ehdottomasti Urhea. Toivon totisesti, että se olisi julkaistu 20 vuotta sitten, että olisin voinut omaksua sen pääsankarin piirteitä itseeni kymmenvuotiaana pikkulikkana. Urhean Merida ei ole kuvankaunis uhkea objekti vaan rämäpäinen, omalaatuinen nuori nainen, joka itse päättää, mitä elämällään tekee. On hyvä nähdä, että Disney yrittää jatkaa Urhean polulla ja pitää romantiikan Frozenissakin sivuroolissa.

Silti, Annan rooli on perinteinen höpsö prinsessarooli. Elsa on neuroottinen, pelokas ja lopulta etäiseksi jäävä, no, jääkuningatar. Kummastakin puuttuu oikeanlainen inhimillisyys, enkä jaksa nähdä heissä oikein feministisiä piirteitä. Eli sori, Urhea pesee tämän leffan aika lailla kuus-nolla.

Frozen kuitenkin on perushyvä Disney-leffa. Kolme ja puoli tähteä, suosittelen kriittisyydestäni huolimatta. Kaksin karkuteillä-elokuvan tiimi saa sisällytettyä juoneen hauskoja hetkiä sekä hyviä one-liner-vitsejä. Plus, jo tämän näkeminen tekee leffasta katsomisen arvoisen.